*

jormamoll

Jalkapuu

Entinen Kallion seurakunnan pappi Kai Sadinmaa sai sanallisen tuomion toiminnastaan kirkon virassa. Protestiksi hän asettui jalkapuuhun tuomiokapitulin rakennuksen eteen asian käsittelyn ajaksi.

Helsingin Sanomissa oli artikkeli tästä. Siinä käsiteltiin asiaa normaaliin tapaan. Kirjoitusta myös kommentoitiin.

¨¨¨¨¨¨

Ajattelevalle ihmiselle löytyi helmi lehden kommenttien joukosta, tekijänä Markku Mutanen:

” Olen istunut Ennätystehdas tv-ohjelman puitteissa jalkapuussa kahdeksan tuntia Eduskuntatalon edessä vuonna 2011 ja mielestäni 1800-luvulla yleinen rangaistusmuoto sopisi myös nykypäivän ihmisille. Mielestäni ehdonalainen tai sakko ei ole mitään verrattuna yleisellä paikalla jalkapuussa istumiselle. Harva tuomionsa jälkeen tuntee häpeää tai katumusta. Sakon voi maksaa pankkiin, ehdonalaisen tuomion saanut voi kulkea vapaasti niin kuin muut kanssaihmiset. Hyvät päättäjät omakohtaiseen kokemukseen pohjautuen, ehdotan jalkapuun käyttöottoa rangaistusmuodoksi. Mielestäni ehdonalainen tai sakko ei ole mitään verrattuna yleisellä paikalla jalkapuussa istumiselle. ”

¨¨¨¨¨¨

Nykyisessä rangaistusten suorittamisessa onkin lukuisia epäkohtia; mm se on yhteiskunnalle kallista, vankiloiden sanotaan oleva rikollisuuden korkeakouluja,jopa huhutaan, että koko vankeusajan vangit suunnittelevat vain uusia keikkoja.....

Ehdotuksen mukaan tuomitut laitettaisiin istumaan jalkapuuhun johonkin sopivaan paikkaan. Ennalta ehkäisevä vaikutuskin voisi olla monissa tapauksissa suuri. Tarkoitus olisi vain ehkäistä vankilaan joutumista.

Saapa nähdä löytääkö pastori Kai Sadinmaa tällaista puolta jalkapuussa istumisesta. On vaara olemassa, että koko tapahtuma jää vain tiedotusvälineiden juhlaksi ja Sadimaan mielenosoitukseksi 

Toivon että kommentit kohdistuisivat jalkapuuasiaan, homokeskusteluita on muualla.

Linkkasin tämän kirjoituksen myös "Portti vapauteen" -sivustolle, jota ylläpitävät Kriminaalihuollon tukisäätiö ja Rehellistä elämää- verkosto. Siellä saatetaan olla kiinnostuneita uusista ajatuksista

http://www.porttivapauteen.fi/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Itse näen tässä narsistisen itsetehostuksen kaipuuta, pappihan meni itse vapaaehtoisesti jo etukäteen jalkapuuhun istumaan ennen "tuomion" julistamista.

Häpeää ja katumusta ei Sadinmaa ilmeisesti tuntenut vaan nautintoa esillä olosta.

Performanssi.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Sadinmaalle jalkapuuesitys oli pelkkä julkisuustempaus. Pastori näki tilaisuuden tulleen näytellä uhria ja kerätä kansan enemmistöltä sympatiaa.

Häpeäpaalusta ei ollut millään mittarilla kysymys. Blogisti tämän hyvin tietää kuten hänen avauksestaan selvästi käy esille.

Sadinmaa osaa hyödyntää mediahuomiota omiin tarkoitusperiinsä. Sopulit luonnollisesti seuraavat pastorin näytöstä ja myös piispa Askola näkyi haastattelevan aurinkoisen "toruva" ilme kasvoillaan poloista jalkapuupappia.

Semmoinen häpeä/riemupaalu Sadinmaalla. 'Ja me papit nauroimme niin.'

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#2

Kiitos kommentista.
Itsetehostustahan se oli. Vähän sympatiaa antaisin siitä, jos hän todella kantoi olallaan jalkapuun Kallion kirkolta Vanhankirkon puiston kulmalle.

¨¨¨¨¨
Rangaistusmuotona jalkapuu tuntuu tietenkin oudolta, mutta kyllä sitä kannattasi harkita.
Nykyäänhän on erilaisia muuntorangaistuksia käytössä. Lakia rikkoneelle annettaisiin vaihtoehto pidätettynä olemiselle. Kehittämisen varaa olisi . Minkälainen olisi nykyaikainen jalkapuu ja missä se sijaitsisi. Oleellistahan olisi se ihmisten (katseen) kohtaaminen. Ravistelisikohan se suoraan omaatuntoa. Mitä tuli tehtyä ja miksi?

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Sadinmaan ja hänen julkisuudentavoittelunsa jätän omaan arvoonsa mutta kuten avaaja kirjoittaa on kai selvää että jalkapuurangaistuksella olisi vahvasti rikoksia ennaltaehkäisevä vaikutus. Toki varmempi olisi kun jalkapuun lisäksi määrättäisiin asianmukainen sakkorangaistus.
Jalkapuurangaistus olisi yös oikeudenmukaisempi kuin rikesakot, sama aika samasta rötöksestä säätyyn tai varallisuuteen katsomatta. Rikkaalle sakkojen maksaminen on pikku juttu mutta köyhää kouraisee syvältä.

On vaan niin että jalkapuussa istumista kauhistelevat rötöstelijät voivat rauhassa jatkaa valitsemallaan tiellä, turvanaan on varmasti perustuslaki ja runsaslukuiset yhteiskunnan jäseniään suojelemaan palkkaamat valtuutetut. No jos jalkapuut otettaisiin käyttöön palkattaisiin varmaan jalkapuuvaltuutettu joka valvoisi että jalkapuut on oikeille paikolle asetettu ja istuimet asianmukaisesti pehmustettu, hän ehkä vaatisi myös että rangaistu saa istua lieventävien asianhaarojen vallitessa huppu päässään mikä kyllä vesittäisi koko jalkapuun ideaa.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Pastori on ilmeisesti todennut mielessään olleensa tuhma. Tuomiosta päätellen tuomiokapituli on ilmeisesti samaa mieltä.

Faktaa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jalkapuu

Käyttäjän VinHirvel kuva
Väinö Hirvelä

Ongelmna on että individualistisessa atomisoidussa yhteiskunnassa häpeä rangaistukset ei toimi. ne vaatii kollektiivisen hengen kuten jossain aasian maissa missä yhteisö ottaa omalle kontolleen sen, että joku istuu siinä häpeäpuussa. silloin siihen yhdistyy se sosiaalinen stigma ja hyljeksintä että se toimii.

Nykypäivänä ei vaan olisi toivottua vaikutusta.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#5

>...... häpeä rangaistukset ei toimi.

ooo

Voisko vaikkapa kokeilla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset